maanantai 5. heinäkuuta 2010

Pullakerho kokoontuu

Noin periaatteessa pidän bloggailua jokseenkin oudoksuttavana puuhana. Jostain syystä kiinnostukseni blogeja kohtaan on kuitenkin kasvanut, huomaan seuraavani jo paria blogia (ainakin katselen kuvia :) ja lopulta löysin itseni luonnostelemassa omaa blogiani! Blogin perustaminen on aiemmin tyssännyt melko pian siihen perustavanlaatuiseen ongelmaan, etten ole keksinyt, mikä minussa tai jutuissani voisi ketään ylipäätään kiinnostaa. Kiireisen vuoden jälkeen alkoi odotettu ja ansaittu kesäloma, jonka myötä aikaa on nyt muuhunkin kuin työasioihin - hallelujah! 

Yksi lempipuuhasteluistani on kokkailu ja erityisesti leipominen, joille aion hankkia jatkossa enemmän aikaa. Usein kokeilen ruokia ja leipomuksia, joita en ole ennen tehnyt - mutta muutama vakkariherkku on kyllä jo löytynyt. Korostan, että olen harrastelija ja noviisi keittiötaiteen saralla, joten ammattilaisen otteita ei kannata tältä tädiltä odottaa. Täten siis julistan, että Pullakerho kokoontuu keittiössäni säännöllisen epäsäännöllisesti kepeässä hengessä jakamaan ajatuksia ja kokemuksia kokkailusta, leivontapuuhailuistani ja ties mistä siinä sivussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti