maanantai 23. huhtikuuta 2012

Väriterapiaa / Kööpenhamina



Värit ovat elintärkeitä. Varsinkin näin keväällä huomaan kerääväni ja kaipaavani ympärilleni ihania kirkkaita väripilkkuja - kukkia, kippoja ja kuppeja, kauhoja, tekstiilejä, ruokaa! Ja miksipä en niin sitten tekisi! Ruoka on mielestäni ehdottomasti myös hyvin esteettinen kokemus. Toki jokin lähes kuvottavan näköinen (vrt. mämmi) voi olla hyvää, mutta ruokailu on minulle yleisesti ottaen myös visuaalinen nautinto. Pyrin siis aina kun mahdollista, myös arjen kiireessä, satsaamaan edes hieman myös ruoan asetteluun ja kattaukseen.

Kävin siskoni kanssa pikaisella matkalla Kööpenhaminassa. Ruoka ei ollut matkan päätarkoitus, mutta ravintolat, joissa kävimme, sattuivat kyllä olemaan varsinaisia visuaalisia herkuttelupaikkoja! Viivyimme Kööpenhaminassa vain yhden yön verran, mutta sain reissulta inspiraatiota niin ruoan laittoon kuin muuhunkin luovaan puuhasteluun! Kööpenhamina on kyllä kaupunki, jonne voi palata aina uudelleen nauttimaan kaupungin ´hygge´:stä, siitä kuuluisasta tanskalaisesta leppoisuudesta ja kotoisuudesta!

Näissä kävimme ja kannatti käydäkin!

Herkullisen näköisiä leivoksia ja leipiä. Ostimme siskoni kanssa molemmat auringonkukansiemen-leivät kotiinviemisiksi, ja nam mitä herkkua se olikaan. Täällä tarjotaan käsittääkseni myös aamiaista, pitää muistaa ensi kerralla! 
Sankt Peders Bageri
Sankt Peders Stræde 29
1453 København K

Siskoni varasi meille pöydän täältä illalliselle, ilmeisesti tämän hetken kuuminta hottia Köpiksen ravintolamaailmassa. Tosi hauska paikka, vanha teollisuusrakennus, johon tehty rento ja ystävällinen tuoreita meren antimia hyödyntävä ravintola. Annokset olivat super-kauniita! Harmillisesti maku ei ollut aivan super, mutta hyvää siltikin! En kehdannut ottaa ravintolassa valokuvia, vaikka tuskin se olisi ketään lopulta häirinnyt... Damn.
Fiskebaren

Ihka aidon kööpenhaminalaisen suosittelema japanilainen ravintola. Kävimme kaupunkikiertelyn välissä nauttimassa huiman kauniit sushi-annokset. Todellinen löytö!
Sushitarian



Huomasin kaupungilla kierreltyämme, että lähes kaikki matkalta hankkimani tuliaiset ja käytännölliset matkamuistot liittyivät keittiöön ja ruoanlaittoon! Kai se sitten kertoo jotain kiinnostuksen kohteistani - toki nojatuolin tai kirjahyllyn tuominen käsimatkatavaroissa Suomeen olisi voinut olla hieman haastavampaa...




Notre dame oli ihana kauppa täynnä (oikeasti) ihania keittiö- ja sisustusjuttuja! Lähinnä pientavaraa sekä tyynyjä, valaisimia ym. Kaupasta löytyy niin merkkituotteita kuin vähemmän-merkki -tuotteita. Ostin lähes kaikki kamani täältä, meinasin seota kaikkien värikkäiden keittiöpyyhkeiden ja -liinojen paljouteen! Liikkeestä löytyy myös Rosti Mepal -tuotteita, joihin olen ollut, sanottakoon suoraan, hulluna siitä asti, kun koskaan näin ensimmäisen Margarethe-kulhon. Niiden herkullisia värejä ei vain voi vastustaa!
Notre Dame
http://www.notredame.dk/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti